Legendasta todettua,
eli risut ja ruusut

  • Päätimme uudistaa kotisivumme keväällä 2016. Uudistuksella lähdimme tavoittelemana sivujemme ilmeen raikastamista, mobiiliystävällisyyttä sekä parempaa hakukonenäkyvyyttä sisällön ja sivuston rakenteen avulla. Kilpailutuksen lopputuloksena päädyimme Mainostoimisto Legendaan, jonka avustuksella lähdimme projektia toteuttamaan.

    Briiffasimme Legendan omista toiveistamme ja tavoitteistamme ja yhteistyö lähti sujumaan hienosti alkumetreiltä saakka. Legenda toi pöytään rohkeasti omia ehdotuksia ja huomioi hyvin toiveemme ja tavoitteemme. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja yhteistyömme jatkuu mainonnan ja markkinoinnin merkeissä.

    – Marja Pylkkänen | LÄÄKÄRIKESKUS LUPAUS

  • Fabercon Oy:ssä syntyi kevään 2015 aikana ajatus uudistaa yrityksen graafista ilmettä ja samalla laittaa yrityksen www-sivut uusiksi. Meillä on muutama vaihtoehtoinen kumppani tehtävään. Jo esikarsintavaiheessa Mainostoimisto Legenda erottui joukosta. Ensimmäisessä tapaamisessa annettu lupaus asiakkaalle oli järkevä. Varsinainen työ hoitui ammattimaisella otteella. Harri kävi tapaamassa meitä ja kuunteli meidän tarinoita työnsä taustaksi. Pian tämän jälkeen Legenda esitteli meille ensimmäisen vedoksen uudesta ilmeestä ja www-sivuista.

    Jo ensimmäinen vedos osui hyvin lähelle siihen mitä oltiin hakemassa. Legenda hoiti ensimmäisen vedokseen esitetyt muutokset mallikkaasti ja ammattimaisella otteella. Kokonaisuudessa graafisen ilmeen uudistaminen meni Faberconin kannalta katsoen sujuvasti. Myös asiakkaamme ovat antaneet positiivista palautetta uudistuneista www-sivuistamme.

    Olemme tyytyväisiä työn jälkeen ja Legendaariseen palveluun. Suosittelemme Mainostoimisto Legendaa myös muille!

    – Marko Juntunen | FABERCON OY

  • Mainostoimisto Legenda suunnitteli meille yritysilmeen ja toteutti www-sivumme, sekä on toiminut eri tuotteidemme parissa visuaalisen ilmeen ja käyttöliittymäsuunnittelun asiantuntijakumppanina.

    Kilpailutimme mainostoimistokumppanuuden, eikä valintaa ole tarvinnut katua, hinta-/laatusuhde on ollut mielestämme erittäin hyvä.

    Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön, jota jatkamme tulevaisuudessa tiiviisti.

    – Minttu Väisänen | WMI SOLUTIONS OY

  • Halusimme käyttää tuttujen ihmisten luovuutta ja ammattitaitoa aikaisempien hyvien kokemustemme vuoksi yhteistyön saralta. Olimme nettisivujen uusimisen tarpeessa, koska vanhojen sivujen tyyli oli vanhentunut ja mielenkiinto sivujamme kohtaan laskenut.

    Halusimme avaran ja raikkaan sivuston, jonka suunnittelussa mainostoimisto Legenda oli avainasemassa. Sivujen yhtenäisyys ja toiminta saatiin kohdalleen, koska myös meidän ideoita kuunneltiin ja toteutettiin todella nopeasti. Jos joku ei vielä tiedä, että myyntiä voi kasvattaa myös kotisivujen suunnittelun avulla, kannattaa kokeilla Legendaa.

    – Jari Jordan | PR-LÄMPÖ, maan parasta lämpöä

  • Mainostoimisto Legendan Harri suunnitteli yrityksellemme graafisen ilmeen ja markkinointimateriaalia käyttöömme. Mielestämme työn laatu on ollut hyvää ja toiminta joustavaa, sekä aikataulut ovat pitäneet. Ehdotukset ovat olleet rohkeitakin, mutta meitä ei ole ”pakotettu” välttämättä valitsemaan juuri niitä. Harri on myös hyvin kuunnellut meitä asiakkaana ja ymmärtänyt liiketoimintamme ennen työn aloittamista.

    – Fabrizio Galbiati | WELLO2 / HAPELLA OY

Pyydä tarjous